4 Kysymystä Mikolle



1. Kerro jokin hauska keikkamuisto?

Kymmenen aktiivivuoden aikana on tietysti kertynyt paljon hauskoja juttuja ja muistoja. Mieleen tulee eräs tapaus Suonenjoelta. Olin siellä esiintymässä Mansikkakarnevaaleilla vanhan bändini kanssa. Mikko & Metropol oli suurin kaikista bändeistäni. Siinä oli jopa puhaltajia ja taustalaulajia. Kari Litmanen oli tehnyt loistavia sovituksia vanhoista finnhitseistä, ja bändi toimi ihan kybällä.

Keikan jälkeen lavan taakse pamahti varmaankin kolmekymmentä venäläistä likkaa, jotka pyysivät meiltä nimikirjoituksia ja halusivat päästä yhteiskuvaan. Yksi tytöistä kysyi minulta huonolla englannilla: ”When your show coming to Russia?” Minä siihen vastasin, että ”At the moment we are very busy, but I think we will be coming to your country next year”.

Poikien kanssa kyllä tiesimme, että Suonenjoen keikka oli sillä kokoonpanolla viimeinen. Mutta saimmepa tuntea hetken, millaista oli olla melkein maailmaluokan bändi.


2. Mikä on hulluin keikkamuistosi Pelle Positiivina?

Jaa että hulluin…no niitäkin on aikamoinen kasa. Kerran olin esiintymässä Iisalmen kulttuuritalolla ja odottelin konsertin alkua teatterikulisseissa. Juuri kun Pellen tunnari alkoi soida, päätin tehdä jotain repäisevää ja nappasin maassa olevan peltiämpärin, joka ilmeisesti kuului teatterin rekvisiittaan. Ajattelin, että sehän se hauskaa on, kun Pelle marssii lavalle ämpäri päässä. No olihan se, varsinkin kun ämpäri oli täynnä saippuavettä ja olin märkä kun uitettu koira. Luulin tietenkin, että ämpäri oli tyhjä. Silmiä kirveli ja parin eka biisin aikana en nähnyt muuta kuin hämärästi konserttisalin kirkkaat valot. Että sellainen keikka.


3. Mikä on tärkein tavoitteesi viihdyttäjänä?

Tärkein tavoitteeni on tietenkin, että saan esiintyjänä antaa ihmisillä hyvää mieltä ja hauskoja muistoja heidän tärkeistä hetkistään. Viihdyttäjällä on aina suuri vastuu illan onnistumisesta, ja olen kuullut kauheita tarinoita siitä, kuinka esiintyjä saattaa pilata hyvinkin tärkeät juhlat.

Minulle on sama olenko bändini kanssa suuren yleisön edessä vai kitaran kanssa yksin synttärijuhlissa, jossa on vain kymmenen henkeä. Kaikki keikat ovat yhtä arvokkaita, ja sen takia teenkin aina kaiken ”sata lasissa”. Esiintyjä ei koskaan saa olla heikoin lenkki.


4. Mitä hauskaa on tapahtunut Heinähannun keikoilla?

Mieleenpainuvin keikka on varmasti ollut Helsingissä eräässä vanhainkodissa uudenvuodenaattona. Kyllä meillä oli hauskaa ukkeleitten ja mummukoitten kanssa! Laulettiin yhdessä ikivihreitä kuten Äänisen aallot ja Elämää juoksuhaudoissa. Välillä hörpittiin kahvit ja sitten taas laulettiin. On mahtavaa saada esiintyä myös vanhuksille, sillä he jos jotkut tarvitsevat iloa arkeen. Eikä saa unohtaa sitäkään, että juuri he ovat rakentaneet meille suomalaisille vankan pohjan toteuttaa unelmiamme. Kiitos teille.

Kerran taas Heinähannu tilattiin esiintymään erään kauppaneuvoksen läksiäisiin Pohjois-Savoon. Nämä herrat olivat tulleet Etelä-Suomesta helikopterilla keskelle Savon metsiä, ja he olivat viettäneet tiiviin päivän muun muassa mönkijöillä ajellen. Illalla heillä oli sauna ja ruokailu idyllisessä järvenrantamökissä, jonne sitten minun oli määrä saapua yllätyksenä esiintymään.

Herrat olivat juuri lopettaneet ruokailun, kun astuin ovesta sisään Heinähannun tamineissa ja kitara kainalossa. Tokaisin kovalla äänellä: ”No morjesta vuan! Ette satu muute tietämää, kuka perhana tuon kotteron on laskena minun pellolle? Suataaha se olla, et jotkut pikkupamput on viimesillä rahoilla tulloot harrastammaan salakalastusta minu maille… Mutta te vaikutatte oikei lepposilta ja rehteiltä ukoilt…minähä voisi jiädä tänne vähä iltoo istumaa”.

Ja siitä meillä lähti oikein mukavat kinkerit käyntiin. Matkaevääksi sain 7 kiloa painavan kalakukon, joka on muuten paras kukko, jota koskaan olen maistanut.